You are here
Uutiset
Metsäklusteri Oy:n tutkimusvaliokunta järjestää teknologitrendit seminaareja, jossa pohditaan metsäklusterin kannalta tärkeitä tulevaisuuden trendejä. Viimeisimmän teknologiatrendit seminaarin teemana oli vesi, sillä puhtaaseen veteen ja veden saatavuuteen liittyvät kysymykset ovat nousemassa yhä tärkeämmäksi omistajillemme.
VESI2020 seminaarin esitykset:
Suomen Akatemia avaa maaliskuussa 2012 tutkijoille tarkoitetun haun strategisen huippuosaamisen keskittymien (SHOK) aihealueille. Haku on suunnattu akatemiahaku ja siihen kuuluu kaksi teemaa:
Teema 1: Uudenlaiset ohjausmenetelmät ja käyttöliittymä
Teema 2: Metsäbiomassan innovatiiviseen käyttöön perustuvan biotalouden uudet kemikaalit, materiaalit ja tuotantomenetelmä
Kaikkien aikojen ensimmäinen SHOK Summit -seminaari järjestettiin 20.4.2010 Helsingin Messukeskuksessa. Yhteensä 500 elinkeinoelämän ja teknologiateollisuuden vaikuttajaa kokoontui keskustelemaan, jakamaan näkemyksiä ja kehittämään kattavaa poikkitieteellistä yhteistyötä.
SHOK Summit 2012 järjestetään 25.4.2012 Helsingissä Marina Congress Centerissä.
Päivän aikana sinulla on erinomainen mahdollisuus kuulla kaikkien kuuden SHOKin saavuttamista konkreettisista tuloksista yhdessä paikassa! Pääministeri Jyrki Katainen avaa päivän seminaariosuuden. Ohjelma sisältää korkeatasoisia puheenvuoroja sekä akatemia- että yritysmaailmasta.
Tarkempi ohjelma julkaistaan kuukautta ennen tapahtumaa.
Huomaathan, että tilaisuuteen on rajoitetusti paikkoja. Rekisteröityminen tilaisuuteen: http://www.webropolsurveys.com/S/C88957F52CFBE983.par
28.3.2012 mennessä.
Aika: 25.4.2012 klo 8:30 alkaen
Paikka: Marina Congress Center, Katajanokanlaituri 6, Helsinki
VTT
Tutkija Asko Sneck
puh. 020 722 7508, asko.sneck@vtt.fi


